29.8.2006 Tarinagolf, UT klo 17.10
Eihän siinä muu auttanut kuin lähteä, vaikka sunnuntainen episodi Timon kanssa hieman jarrutteli mielialaa. Mutta jotenkin oli sellainen draivi päällä edellisistä kerroista, että en halunnut antaa yhden "henkisesti" pilalle menneen kierroksen vaikuttaa siihen, että pelini oli joka tapauksessa lähtenyt kulkemaan. Yhtä innokkaana kuin aikaisemmillakin kerroilla kiipesin punaiselle aloitustiille. MUTTA KAUHEAA....en tuntenut yhtään itseäni rennoksi, pelotti, jännitti, oksetti, pyörrytti...ja tulos oli sen mukainen. Huono ja lyhyt avaus. No, sattuuhan noita - ajattelin. Samalla tavalla kävi KAIKKIEN lyöntien kanssa. En osannut enää yhtään, en edes osunut palloon joka kerta - ja kun juuri yksi päivä muistelin, että sellainenkin aika on joskus ollut - ja nyt se oli tullut takaisin. Siitä tietysti hermostuin täysin.
Kuusi ensimmäistä väylää meni samalla tavalla - kaikesta puuttui ilo ja tiille noustessani tunsin enemmän ahdistusta kuin palavaa haastetta. Manasin lajin, Timon ja itseni alimpaan helvettiin ja mieleni olisi tehnyt ottaa bägi ja heittää se perkele lähimpään vesiesteeseen. Eniten syytin Timoa - ei ole mahdollista lyödä rentoja lyöntejä, kun tietää, että kohta taas saan kuulla kunniani. Yritin Timon mieliksi lyödä upeilla saatoilla ja pallo ei tosiaankaan lentänyt mihinkään. Jälkeenpäin Timo sanoi, että ne näyttivät oikeilta golf-lyönneiltä - eli sama siis lentääkö pallo vai ei, kunhan näyttää hyvältä! No, minä en ala tuollaiseen peliin - kuin ainoastaan Timon kanssa pelatessani. Silloin kun pelaan yksin tai muiden kanssa, pelaan omalla tyylilläni. Jos enää edes saan sitä takaisin....
Ilma oli upea. LÄMMIN. ja kohta alkoi mieletön ukkosen jyrinä...nautin säästä ja ukkosen jyrinästä enemmän kuin pelaamisesta ja laitoinkin pallon taskuun, enkä jaksanut enää saattaa lyöntejäni...
Poistuttiin kentältä väylän 13 jälkeen ja kiireellä parkkipaikalle päin, sillä ukonilma, tuuli ja sade ajoivat meitä takaa.
